HannesManninen Kansanvallan arvostus on viisauden alku.

Helsingin sotevastustuksen perusteista

HELSINGIN SOTEVASTUSTUKSEN PERUSTELUISTA

Pormestari Vapaavuoren ja Helsingin kaupungin lietsoma ”sote/maakuntakapina” on saanut suuren julkisuuden. Se on saanut vahvaa taustatukea niin yleltä kuin muultakin pääkaupunkialueen medialta. Vähemmän julkisuutta ovat saaneet todelliset perusteet, joilla uudistusta vastustetaan.

Helsingin kaupunginvaltuuston 4.4.2018 kokouksen esityslistalle kirjattuun lausuntoehdotukseen lienee koottu pääosa perusteluista. On paikallaan kommentoida osaa niistä.

Lausunnon lähtökohta on, että uudistus ei huomioi Helsingin erityistä asemaa maan pääkaupunkina ja metropolialueen keskuksena. Tietojeni mukaan hallitus antoi pääkaupunkiseudun kunnille mahdollisuuden esittää yksimielisen, oman toteuttamiskelpoisen uudistusehdotuksensa.

Toivottua uudistusesitystä ei syntynyt.  Pääkaupunkiseudun vapaaehtoisen yhteistyön virus, epäonni iski jälleen. Erikoista on myös maininta, että Helsinki on jo niin suuri, että kuuluminen Uudenmaan maakuntaan ei tuo lisäarvoa. Helsinki on kuitenkin johdonmukaisesti ajanut Espoon ja Vantaan liittämistä Helsinkiin ja katsonut sen tuovan etua. Pitäisiköhän ajatella niin päin, että jos Uudellemaalle olisi lisäarvoa siitä, että Helsinki on mukana.

Merkittävän osuuden lausunnossa on saanut pelastustoimen siirtäminen maakunnalle. Tiedän hyvin, että pelastuslaitos, aiemmin palokunta on ollut helsinkiläisille pyhä, johon ylipormestaritkaan eivät ole rohjenneet puuttua. Kun aikoinaan kaupunkiliiton hallituksessa olimme ”yksimielisiä”, että pelastustoimi voidaan siirtää saman organisaation alle poliisin kanssa, niin luovuimme siitä, kun ylipormestari Ilaskivi valisti meitä, että jos hän hyväksyy tämän, niin hän ”ei uskalla mennä kotiin”. Nytkään lausunnossa esitetyt syyt ja perustelut siirtoa vastaan eivät vakuuta.

Kritiikkiin ns. kasvupalvelulain osalta hallitus on vastannut mahdollistamalla tehtävien hoidon kaupungin ja maakunnan sopimuksella. Väitteet siitä, että uudistus estää kaupungin kasvun ja asuntotuotannon eivät ole perusteltuja. Monen muunkin perustelun osalta voidaan yhtä hyvin olla toista mieltä. Ne ovat enemmän mielipidekysymyksiä kuin tosiasioita.

Pormestari Vapaavuori ja kriittiset kokoomukselaiset syyttävät maakuntauudistusta kaiken pahan aluksi. Lausunnossa kuitenkin painotetaan erityisen voimakkaasti valinnanvapauden aiheuttamia palvelujen integraatio-ongelmia. Maakuntien vastustaminen perustuneekin enemmän ideologiaan kuin asiasyihin.

Lausunnossa katsotaan, että uudistusta voitaisiin edistää muualla maassa esimerkiksi Eksoten ja Siun sotemallien pohjalta.  Ehkäpä asia olisikin edennyt tätä tietä ellei kokoomus Vapaavuoren johdolla olisi jyrkästi tyrmännyt Kainuun mallin vakinaistamisen Kiviniemen hallituksen aikana.

Ymmärrettävää ja jatkossa vakavasti huomioitavaa ovat kaupungin ja maakunnan taloutta koskevat perustelut. Tosiasia on, että kuntien taloudellinen asema jää väliaikaisjärjestelyn varaan toistaiseksi. Toisaalta maakuntien rahoitus- ja maksuvalmiusjärjestelyt ovat vielä keskeneräisiä. Kysymys ei ole vain Helsingin vaan kaikkien kuntien ongelmasta. Esimerkiksi korkean veroprosentin kuntien suhteelliset kunnallisveroprosenttien erot kasvavat merkittävästi.

Ongelmia pitää jatkossa purkaa ottamalla käyttöön maakuntien verotusoikeus ja arvioimalla uudelleen peruskuntien soteomaisuusjärjestelyjä edessä olevan 3-4 vuoden vuokra-ajan kuluessa. Myös säästötavoitteet lienevät liian etupainotteisia lähes kaikkien maakuntien osalta.

Selvää kuitenkin on, että mitään näin merkittävää uudistusta ei saada kerralla ihanteelliseksi, vaikka sitä valmisteltaisiin kuinka kauan. Siksi uudistus on nyt vietävä läpi, seurattava ja tehtävä tarkennuksia. Jos uudistus nyt raukeaa, olen varma, että pääosissa maakuntia alkaa valtava ulkoistamisilmiö, koska myös rajoituslaki raukeaa. Sen jälkeen ei ole mahdollista tehdä kokonaisvaltaista koordinoitua uudistusta 10-15 vuoteen.  Se olisi korvaamaton vahinko.

 

Hannes Manninen

kaupunkineuvos

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat